Afrikan epäviralliset ruokatorit – mahdollisuus vai uhka?

Afrikan epäviralliset ruokatorit ovat yksi mantereen elintärkeistä ruokahuollon osista, mutta samalla ne tuovat mukanaan vakavia terveysriskejä. WHO:n mukaan yli 130 000 ihmistä kuolee Afrikassa vuosittain syötyään saastunutta ruokaa. Tämä on huolestuttava tilanne, johon on syytä puuttua poliittisin toimin ja samalla tuoda esille ratkaisuja, jotka tukevat sekä ruokaturvaa että talouskasvua.

Epäviralliset ruokamarkkinat, joista arvioiden mukaan jopa 70 % Afrikan kaupunkiväestöstä ostaa ruokansa, ovat usein ainoita paikkoja, mistä miljoonat ihmiset voivat hankkia päivittäisen ravintonsa. Samalla niissä myytävä ruoka on valitettavan usein saastunutta, mikä aiheuttaa valtavia kustannuksia sekä terveydenhuoltojärjestelmälle että taloudelle. Afrikan mantereen ruuasta johtuvien sairauksien vuotuiset kustannukset nousevat jopa 13,5 miljardiin euroon, ja tuottavuuden menetykset lisäävät laskua vielä 14,4 miljardilla eurolla.

On helppo syyttää epävirallisia torikauppiaita huonosta hygieniasta, mutta tämä on mielestäni vain osa totuutta. Afrikassa ihmiset harvoin tahallaan myyvät saastunutta ruokaa, vaan kyse on pikemminkin tiedon ja resurssien puutteesta. Esimerkiksi Zimbabwen Karibajärvestä pyydetty kala, jota myydään jopa 400 kilometrin päässä Bulawayon toreilla, on vaarassa pilaantua pitkän matkan aikana. Kalakauppias Godknows Skota suolaa kalat ja pyrkii käsittelemään ne mahdollisimman hygienisesti, mutta ilman riittävää koulutusta ja tarvittavia säilytystiloja riskit ovat väistämättömiä.

Minun mielestäni Afrikan valtioiden tulisi keskittyä enemmän epävirallisen ruokasektorin tukemiseen ja kehittämiseen. Sen sijaan, että torimyynnin valvonta ja sääntely kiristyvät, olisi hyödyllisempää tarjota kauppiaille ja tuottajille kattavaa neuvontaa ja koulutusta ruoan turvallisuudesta. Tämä paitsi parantaisi ruokaturvaa, myös loisi uusia taloudellisia mahdollisuuksia.

Afrikan Unionin ruokaturvavastaava John Oppong-Otoo onkin todennut, että epävirallisten ruokatorien turvallisuuden edistämisellä voisi olla valtavia taloudellisia vaikutuksia. Afrikan vapaakauppa-alueen (AfCFTA) puitteissa turvallisesti tuotettu ruoka voisi lisätä kaupankäyntiä mantereen sisällä ja auttaa Afrikkaa hyödyntämään sen valtavia maatalousresursseja. Epäviralliset ruokatorit ovat keskeisessä roolissa tässä prosessissa, mutta ilman kunnollisia hygieniakäytäntöjä ja valvontaa niiden potentiaali jää hyödyntämättä.

Kenian maitoprojektissa nähtiin, kuinka koulutuksella ja hygieenisillä käytännöillä voidaan saavuttaa merkittäviä parannuksia. Francisca Mutai, kenialainen maitokauppias, on kokenut myyntinsä ja asiakassuhteidensa parantuneen hygieniaosaamisen kasvun myötä. Hänen esimerkkinsä osoittaa, että tiedon lisääminen ja resurssien parantaminen eivät vain suojaa ihmisten terveyttä, vaan myös tukevat taloudellista menestystä.

Poliittiselta kannalta katsottuna Afrikan valtioiden tulisi investoida ruokaturvan parantamiseen entistä enemmän. Afrikalla on valtavat mahdollisuudet omavaraisuuteen, mutta tämä saavutetaan vain, jos panostamme ruoan turvallisuuteen ja tuotantoketjujen modernisointiin. Afrikan ruokastrategiassa on jo hyviä suuntaviivoja, mutta niitä pitää toteuttaa laajemmin ja tehokkaammin. Esimerkiksi Etiopian ja Nigerian tapaiset kuluttajavalistus- ja teurastajien hygieniakoulutuskampanjat ovat oikean suuntaisia askeleita, mutta niiden vaikutus jää rajalliseksi ilman laajempaa valtiollista ja alueellista tukea.

Afrikan maatalouskaupan ennustetaan kasvavan hurjasti vuoteen 2030 mennessä, jos AfCFTA onnistuu poistamaan tuontitullit. Tämä tarjoaa valtavat mahdollisuudet, mutta vain jos ruoan laatu saadaan vastaamaan kansainvälisiä standardeja. Tässä ei ole kyse vain terveydestä, vaan myös Afrikan taloudellisesta tulevaisuudesta. Tässä asiassa on mielestäni välttämätöntä, että Afrikan unionin ruokastrategia ja maatalouden kehityssuunnitelmat asettavat ruoan turvallisuuden ja hygieniakäytännöt etusijalle.

Kiitos, kun luit blogipostauksen!