Kahdeksan päivää psykoosissa – oma kokemukseni skitsoaffektiivisesta häiriöstä

Elän skitsoaffektiivisen häiriön kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että sairauteni yhdistää piirteitä skitsofreniasta ja mielialahäiriöistä, kuten masennuksesta tai maniasta. Tämä tekee arjesta epävakaata ja arvaamatonta. Sairauden luonne vaihtelee: välillä saatan olla tasapainossa, mutta yhtäkkiä jokin sysää minut henkisen kuilun reunalle. Yksi tällainen kokemus oli kahdeksan päivän mittainen psykoosi, joka tuntui kuin olisin menettänyt yhteyden todellisuuteen.

Psykoosi alkoi yllättäen. Aluksi olin hermostunut, mutta en varsinaisesti masentunut tai maaninen. Ehkä taustalla oli hypomaniaa, sillä tunsin itseni voimakkaaksi ja vaikutusvaltaiseksi. Luulin olevani jonkinlainen johtaja, joka ohjasi tapahtumia yhteiskunnassa. Tällä harhaluulolla oli voimakas vaikutus toimintoihini – tein typeriä ja lainvastaisia asioita, kuten pieniä petoksia. En osannut kyseenalaistaa käytöstäni, vaan uskoin vakaasti olevani oikeassa.

Samaan aikaan psykoosin myötä aloin kokea pelottavia harhoja. Näin varjoihmisiä. He liikkuivat ympärilläni, hämärässä ja joskus aivan päivänvalossakin. En aina nähnyt heitä selvästi, mutta tunsin heidän läsnäolonsa. Ne olivat kuin ihmishahmoja, jotka ilmestyivät silmieni eteen. Nämä hahmot tuntuivat uhkaavilta, ja niiden olemus täytti minut pelolla ja epävarmuudella.

Pahinta olivat äänet. Äänet eivät olleet pelkästään satunnaisia kuiskauksia, vaan ne puhuivat minulle suoraan, kehottivat minua toimimaan. Eräs ääni käski minua hyppäämään alas parvekkeelta, kun seisoin sen laidalla. Ääni oli vakuuttava ja kylmä, kuin se olisi ollut oikea ihminen. Se kertoi minulle, että minun pitäisi tehdä niin suojellakseni itseäni. Samalla ne varoittivat minua muista ihmisistä – että he olivat pahoja tai suunnittelivat jotain minua vastaan. Tämä sai minut epäilemään läheisiäni ja pelkäämään ihmisten aikomuksia. Elin maailmassa, jossa luottamus oli kadonnut.

Vaikka elin selvästi irti todellisuudesta, en kokenut, että olisin ollut täysin maanisessa tilassa. Olin kuitenkin täynnä levotonta energiaa, ja olisin voinut väittää kenelle tahansa, että tiedän täsmälleen, mitä teen ja miksi teen niin. Ehkä tämä oli osa hypomaniaa – tunnetta siitä, että kaikki oli mahdollista, ja että minulla oli hallussani erityisiä voimia tai tietoa, mitä muilla ei ollut. Tässä tilassa en osannut kyseenalaistaa sitä, mikä oli todellista ja mikä ei.

Kaiken tämän keskellä minua vaivasi myös valtava ahdistus. Kehoni ja mieleni olivat jatkuvassa hälytystilassa. Pystyin tuskin keskittymään mihinkään, koska jokainen hetki oli täynnä vaaran tuntua. Lopulta sain apua Diapamista, joka on ahdistuslääke. Se rauhoitti minua sen verran, että psykoosin ote alkoi hiljalleen hellittää. Psykoosin loppuminen oli kuitenkin vasta alkua.

Kun harhat ja äänet alkoivat haihtua, jäljelle jäi pelko. Olin järkyttynyt siitä, mitä olin kokenut. Vaikka tiesin, että psykoosi oli ohitse, pelkäsin jatkuvasti, että se voisi tulla takaisin. Pelkäsin varjoihmisten ilmestyvän jälleen nurkkiin ja äänien palaavan pääni sisään. En voinut olla varma, milloin todellisuus saattaisi taas hämärtyä ja alkaa rakoilla. Tämä pelko on jäänyt osaksi elämääni, ja sen kanssa on vaikea oppia elämään.

Skitsoaffektiivinen häiriö on siitä petollinen sairaus, että vaikka tietyt oireet voivat helpottaa, uusiutumisen pelko jää usein taustalle kummittelemaan. Toisaalta sairaudessa yhdistyvät vakavat mielialahäiriöt ja psykoottiset oireet tekevät siitä erityisen monimutkaisen hoitaa ja ymmärtää. Yleensä lääkehoito ja terapia auttavat pitämään tilanteen hallinnassa, mutta jokainen kokemus on erilainen, ja jokainen psykoosi jättää jälkensä.

Tämä kahdeksan päivän psykoosi oli yksi elämäni raskaimmista kokemuksista. Se muistutti minua siitä, kuinka hauras ihmismieli voi olla, ja kuinka nopeasti todellisuus voi muuttua aivan toisenlaiseksi. Nyt, psykoosin jälkeen, tärkeintä on yrittää elää tasapainossa ja oppia luottamaan siihen, että elämä jatkuu – vaikka mieli välillä yrittäisikin viedä mukanaan pimeään.

9.10. kerron, millaista elämäni oli kahdeksan päivän psykoosin jälkeen.

Kiitos, kun luit blogipostauksen!