Kaksoisstandardit kansainvälisessä politiikassa – länsimaiden ristiriitainen suhde oikeudenmukaisuuteen

Yleisradio julkaisi hiljattain artikkelin, joka käsitteli tätä ilmiötä ja nosti esiin, kuinka kansainvälisessä järjestelmässä sovelletaan usein kahta erilaista sääntöä. Tietyt valtiot ja johtajat joutuvat ankarien sanktioiden kohteeksi heidän rikkomustensa vuoksi, kun taas toiset saavat jatkaa toimintaansa ilman merkittäviä seuraamuksia. Tämä epätasapaino herättää kysymyksiä kansainvälisen oikeuden uskottavuudesta ja siitä, miten tehokkaasti se voi toimia, jos sen periaatteita ei noudateta yhdenmukaisesti.

Israel on viime aikoina joutunut vakavan kritiikin kohteeksi. Sitä on syytetty muun muassa humanitaarisen avun, veden, lääkkeiden ja polttoaineen toimitusten estämisestä Gazan alueella. Näitä toimia on pidetty ihmisoikeusrikkomuksina ja nälän käyttämistä sodankäynnin välineenä erityisen vakavana rikoksena. Sairaaloiden ja koulujen pommitukset sekä siviilien kärsimykset ovat lisänneet syytösten vakavuutta. Yhä useampia tapauksia tutkitaan, ja kansainvälisen yhteisön odotetaan ottavan kantaa näihin tekoihin. On arvioitu, että kuluneen vuoden aikana konfliktissa on kuollut yli 44 000 ihmistä, mikä korostaa tilanteen vakavuutta.

Länsimaiden suhtautuminen tällaisiin tapauksiin paljastaa niiden arvomaailman ristiriidat. Toisaalta ne asettavat pakotteita ja tuomitsevat Venäjän kaltaisten valtioiden toimia, mutta samalla ne usein ummistavat silmänsä liittolaistensa rikkomuksilta. Tämä on erityisen ilmeistä aseviennin ja taloussuhteiden kohdalla, jotka jatkuvat entiseen tapaan, vaikka kyseisten maiden toimet olisivat selkeästi kansainvälisen oikeuden vastaisia. Monet G7-maat eivät esimerkiksi olisi valmiita noudattamaan Kansainvälisen rikostuomioistuimen määräyksiä, jos ne kohdistuisivat heidän liittolaisiinsa. Tämä osoittaa, että länsimaat eivät aina noudata samoja sääntöjä, joita ne vaativat muilta.

Historian painolasti ei voi olla oikeutus uusille rikoksille. Länsimailla on pitkä historia ihmisoikeusloukkauksista, mutta tämä ei tarkoita, että nykyisiä rikkomuksia tulisi hyväksyä. Sen sijaan menneisyyden virheistä tulisi ottaa oppia ja pyrkiä johdonmukaisuuteen. Kaksoisstandardit eivät ainoastaan vähennä länsimaiden moraalista auktoriteettia, vaan myös vahvistavat autoritaaristen hallintojen propagandaa, joka väittää länsimaita tekopyhiksi ja epäoikeudenmukaisiksi.

Venäjän kohdalla länsimaat ovat osoittaneet johdonmukaisuutta, esimerkiksi asettamalla pakotteita ja puolustamalla kansainvälisen oikeuden periaatteita. Tämä on ollut tärkeä osoitus siitä, että arvot voivat ohjata toimintaa. Kuitenkin, jos nämä periaatteet hylätään muiden tapausten kohdalla, saavutettu edistys menettää merkityksensä. Oikeusvaltioperiaate ja kansainvälisen oikeuden noudattaminen vaativat, että samat säännöt koskevat kaikkia – myös niitä maita, joiden kanssa länsimailla on läheisiä suhteita.

Kaksoisstandardien ongelma on syvällinen ja monimutkainen. Ne heikentävät kansainvälisen oikeuden legitimiteettiä ja tekevät siitä vähemmän tehokkaan välineen konfliktien ratkaisemiseksi. Jos länsimaat eivät ryhdy toimiin tämän ongelman korjaamiseksi, ne vaarantavat oman asemansa maailman johtavina oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien puolustajina. Tämä vaatii rohkeutta puuttua myös omien liittolaisten tekoihin ja asettaa oikeudenmukaisuus etusijalle, vaikka se merkitsisi taloudellisia tai poliittisia uhrauksia. Vain näin länsimaat voivat varmistaa, että niiden arvot eivät jää pelkiksi sanoiksi, vaan muuttuvat konkreettisiksi teoiksi.