Kuinka koulutusleikkaukset vaarantavat lähiopetuksen ja oppilaiden yhdenvertaisuuden?
16.12.2024
Opetusalan ammattiliiton OAJ:n jäsenkyselyn tulokset kertovat selvästi, että opetushenkilöstö näkee lähiopetuksen lisäämisen yhtenä tärkeimmistä kehityskohteista koulutuspolitiikassa. Minulle tämä viesti on hyvin ymmärrettävä, sillä laadukas lähiopetus on keskeinen tekijä oppimisen onnistumisessa ja oppilaiden tasavertaisuuden edistämisessä. Nykyisessä koulutuspolitiikassa tuntuu kuitenkin siltä, että lähiopetuksen merkitystä ei täysin tunnisteta, ja tämä heijastuu esimerkiksi hallituksen tekemissä säästöpäätöksissä.
Kun tavoitteena on nostaa korkeakoulutettujen osuus nuorista 50 prosenttiin, pitäisi ymmärtää, että tämä ei tapahdu itsestään. Politiikassa on puhuttu paljon korkeakoulutuksen kehittämisestä, mutta usein unohtuu, että ammatillinen koulutus on tärkeä väylä kohti korkeakoulutusta. Jos ammatillinen koulutus ei tarjoa riittäviä eväitä, myös korkeamman asteen opintoihin siirtyminen vaikeutuu. Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää, miksi OAJ:n jäsenkysely nostaa lähiopetuksen merkityksen esiin: ilman riittävää lähiopetusta oppilaiden mahdollisuudet oppia, kehittyä ja edetä urapoluillaan heikkenevät.
Panostukset ammatilliseen koulutukseen ovat välttämättömiä, jos haluamme turvata oppimisen tuen, eheät koulupäivät ja tasavertaiset mahdollisuudet kaikille oppilaille. Näitä asioita ei voi saavuttaa ilman riittäviä resursseja. Tässä yhteydessä on täysin oikeutettua kysyä, miten hallitus perustelee päätöksensä leikata 120 miljoonaa euroa koulutuksesta. Näiden leikkausten vaikutukset ovat väistämättä haitallisia, ja ne osuvat erityisen kipeästi ammatilliseen koulutukseen. Minua huolestuttaa se, miten nämä säästöt vaikuttavat lähiopetuksen määrään ja oppimisen tukeen, jotka ovat jo ennestään olleet monessa paikassa riittämättömiä.
On myös hyvä pohtia, miten oppilaiden yhdenvertaisuus voidaan turvata eri koulutusasteilla. Lukiot ja ammatilliset oppilaitokset eivät saa eriytyä niin, että toisella asteella tarjottava opetus ja tuki riippuvat oppilaitoksen tyypistä. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että ammatillisen koulutuksen haasteet eivät saa riittävästi huomiota päätöksenteossa. Tämä on ongelmallista, koska ammatillinen koulutus on avainasemassa siinä, että oppilaat voivat jatkaa opintojaan tai siirtyä sujuvasti työelämään. Ilman riittävää lähiopetusta ja oppimisen tukea ammatillinen koulutus ei pysty tarjoamaan oppilailleen niitä valmiuksia, joita he tulevaisuudessa tarvitsevat.
Minulle on selvää, että lähiopetuksen määrää on turvattava koko Suomessa, ei vain tietyillä alueilla tai tietyissä oppilaitoksissa. Tämä edellyttää paitsi rahoituksen lisäämistä myös suunnitelmallista kehittämistä, jossa oppilaitosten tarpeet otetaan huomioon. Olen usein miettinyt, miksi koulutusleikkauksia perustellaan säästöillä, kun samalla tiedetään, että ne voivat aiheuttaa pitkäaikaisia kustannuksia esimerkiksi syrjäytymisen muodossa. Lähiopetuksen vähentäminen voi lyhyellä aikavälillä näyttää säästöltä, mutta pitkällä aikavälillä se heikentää koko yhteiskunnan mahdollisuuksia menestyä.
Hallituksen olisi hyvä vastata kysymykseen, miten nämä leikkaukset ovat linjassa tavoitteiden kanssa, jotka koskevat oppilaiden yhdenvertaisuutta ja koulutuksen laatua. Riittääkö resurssit takaamaan riittävä määrä lähiopetusta kaikille ammatillisen koulutuksen opiskelijoille? Jos vastaus on ei, voidaan perustellusti kysyä, onko koulutuksen kehittämisessä todella sitouduttu niihin tavoitteisiin, joista julkisuudessa puhutaan. Itse en näe, että nykyisillä leikkauksilla on mahdollista saavuttaa niitä päämääriä, joita hallitus on asettanut. Siksi kysymys kuuluu: kuka lopulta kantaa vastuun, jos koulutuksen resurssien heikentäminen vie oppilailta mahdollisuuden menestyä?