Orpon hallituksen kehityspolitiikka: Eettiset kysymykset jäävät kaupallisten etujen varjoon
Petteri Orpon hallituksen kehityspolitiikka on ajautunut suuntaan, joka herättää minussa voimakasta huolta. Suomen rooli globaalissa yhteisössä on perinteisesti perustunut solidaarisuuteen, köyhyyden vähentämiseen ja ihmisoikeuksien puolustamiseen, mutta nyt näiden perusarvojen tilalle on noussut kaupallisten etujen ja viennin edistämisen painottaminen. Tämä kehitys tuntuu irvokkaalta, varsinkin kun katsoo maailmanlaajuisen köyhyyden ja eriarvoisuuden kasvua.
On todella hämmentävää, että Orpon hallitus on päättänyt leikata kehitysyhteistyön rahoitusta samaan aikaan, kun tarve globaalille yhteistyölle on suurempi kuin koskaan. Vuosikymmenten ajan Suomi on ollut luotettava kumppani kehittyville maille ja meidän kansainvälistä rooliamme on arvostettu erityisesti ihmisoikeuksien ja demokratian edistämisestä. Nyt tämä asema tuntuu olevan vaarassa ja syynä on hallituksen lyhytnäköinen talousajattelu, joka sivuuttaa kehitysyhteistyön todellisen merkityksen.
Olen samaa mieltä Veronika Honkasalon kanssa siitä, että Orpon hallituksen politiikka on vastuuttoman lyhytnäköistä. Kehityspolitiikan ydin on aina ollut solidaarisuudessa ja ihmisoikeuksien puolustamisessa, ei siinä, kuinka monta kauppasopimusta voimme solmia kehittyvien maiden kanssa. Leikkaukset kehitysyhteistyöhön näyttäytyvät erityisen eettisesti kestämättöminä aikana, jolloin globaalit kriisit – kuten konfliktit, ilmastonmuutos ja pandemiat – vaativat entistä enemmän kansainvälistä yhteistyötä.
Mitä tulee hallituksen painotukseen viennin edistämisessä kehitysyhteistyön osana, se herättää minussa suurta vastustusta. Tällainen lähestymistapa ei ole vain moraalisesti arveluttavaa, vaan se on myös epävakaa pitkällä aikavälillä. Viennin edistäminen kehitysyhteistyön varjolla näyttää minusta uuskolonialistiselta toiminnalta, jossa kehittyviä maita kohdellaan välineinä Suomen omien taloudellisten etujen edistämiseksi. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa Suomi ei enää ole luotettava kumppani globaalissa etelässä, vaan ennemminkin länsimainen toimija, joka asettaa omat intressinsä etusijalle.
Mielestäni on myös syytä pohtia, mitä seurauksia tällä kehityksellä on Suomen ulkopoliittiselle asemalle. Orpon hallituksen leikkaukset kehitysyhteistyöstä eivät ole vain lyhyen aikavälin taloudellinen toimenpide – ne heijastavat myös Suomen globaalia vastuunkantoa. Kun hallitus valitsee supistaa tukea köyhyydessä kamppaileville maille, se lähettää signaalin siitä, että Suomi ei enää ole sitoutunut globaalin oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon edistämiseen. Tämä syö meidän uskottavuuttamme kansainvälisesti ja rajoittaa vaikutusvaltaamme esimerkiksi ihmisoikeusfoorumeilla ja rauhanneuvotteluissa.
Erityisen huolestuttavaa on se, että kehitysyhteistyön ehtoja ollaan kiristämässä. Ajatus siitä, että kehitysavun saaminen olisi sidottu esimerkiksi maahanmuuttopolitiikkaan tai siihen, että vastaanottajamaiden on otettava takaisin omia kansalaisiaan, tuntuu minusta epäinhimilliseltä. Kehitysyhteistyön perimmäinen tarkoitus on auttaa ihmisiä – ei käyttää heitä poliittisena pelinappulana. Tällaiset ehdot heikentävät avun inhimillistä ulottuvuutta ja vaikeuttavat aidon, molemminpuolisen yhteistyön syntymistä.
Toinen seikka, joka on saanut minut pohtimaan Orpon hallituksen linjan kestävyyttä, on Suomen vetäytyminen tasa-arvoliittoumista ja muista vastaavista globaaleista aloitteista. Suomen rooli tasa-arvon edistäjänä on ollut yksi niistä asioista, joista olen voinut olla ylpeä. Se, että hallitus nyt vähättelee näiden liittoumien merkitystä, on mielestäni merkittävä askel taaksepäin. Suomen vetäytyminen globaaleista tasa-arvoliittoumista ei ole vain periaatteellinen tappio, vaan myös konkreettinen heikennys niiden ihmisryhmien elämään, jotka kamppailevat epätasa-arvon ja syrjinnän keskellä.
Kehitysyhteistyön rahoituksen leikkaukset osuvat aikana, jolloin maailma tarvitsee enemmän solidaarisuutta kuin koskaan. Köyhyys, ilmastonmuutos, konfliktit ja globaalit talouskriisit eivät ratkea ilman vahvaa kansainvälistä yhteistyötä. Minulle on selvää, että tällaiset leikkaukset vain pahentavat näitä ongelmia ja vievät Suomelta mahdollisuuden vaikuttaa maailmanlaajuisiin haasteisiin rakentavalla tavalla. Suomen kansainvälinen arvostus ja vaikutusmahdollisuudet kansainvälisessä politiikassa heikkenevät, jos emme ole valmiita kantamaan vastuuta niistä sitoumuksista, joita olemme tehneet.
Minusta onkin erittäin tärkeää, että Suomen kehityspolitiikka perustuu pitkäjänteiseen ja eettisesti kestävään toimintaan. Meidän on pysyttävä uskollisina niille arvoille, joita olemme vuosien ajan puolustaneet: tasa-arvolle, ihmisoikeuksille ja globaalille vastuunkannolle. Nykyinen hallituksen linja, joka korostaa lyhyen aikavälin kaupallisia hyötyjä, ei ole kestävä ratkaisu. Se vaarantaa Suomen roolin vastuullisena ja luotettavana kansainvälisenä toimijana, ja sen seuraukset voivat olla kauaskantoisia.
Suomi tarvitsee johdonmukaisuutta ja pitkäjänteisyyttä kehityspolitiikassaan, eikä Orpon hallituksen nykyinen suunta tarjoa kumpaakaan. On huolestuttavaa nähdä, miten arvokas kehitysyhteistyö typistyy vain välineeksi taloudellisten etujen ajamiseen, ja tämä kehitys on pysäytettävä ennen kuin se aiheuttaa peruuttamatonta vahinkoa Suomen kansainväliselle asemalle ja maineelle.