Perussuomalaisten kannatuslasku: Kulttuurisodista talouspolitiikan unohtamiseen
Viime aikoina Perussuomalaisten poliittinen suunta on vaikuttanut olevan eksyksissä. Puolueen kannatusluvut ovat olleet laskevalla trendillä, kun taas SDP on saanut oppositioasemassaan huomiota ja nousukiitoa. Tämä kontrasti korostaa, miten Perussuomalaiset ovat joutuneet tasapainoilemaan vaalilupaustensa ja todellisuuden välillä. Yksi syy suosion hiipumiseen voi olla se, että heidän toteuttamansa politiikka näyttää palvelevan enemmän oikeistoarvoja kannattavia äänestäjiä kuin puolueen omia ydinkannattajia. Kokoomus on onnistunut hyötymään tilanteesta, sillä sen ajama leikkauspolitiikka ja veronalennukset saivat käytännön muodon Perussuomalaisten myötävaikutuksella. Samaan aikaan hallituksen yhteen laskettu kannatus ja suosio on ollut pitkään laskussa, kun taas vasemmistopuolueiden kannatus on kasvanut. Vasemmistopuolueiden suosio voi johtua siitä, että leikkauksia voidaan tehdä myös ilman, että sorretaan vähävaraisia ja heikko-osaisia, mikä vetoaa yhä suurempaan osaan äänestäjiä.
Puolueen retoriikassa talouskysymykset ovat jääneet taka-alalle. Tätä on vaikea olla huomaamatta, kun Perussuomalaisten julkinen keskustelu keskittyy yhä enemmän kulttuurikiistoihin ja vähemmän konkreettisiin taloudellisiin ongelmiin. Esimerkiksi Donald Trumpin puheet sukupuolten määrittelystä tai lautapelien sisältöjen analysointi ovat nousseet esiin puolueen edustajien somejulkaisuissa. Tällainen painotusten muutos saa kysymään, kuinka relevantteja nämä aiheet ovat keskimääräisen äänestäjän arjen kannalta. Onko talouskysymysten sivuuttaminen poliittisessa keskustelussa tarkoituksellista? Jos on, miksi näin tehdään?
Kulttuurisodat: tehokas, mutta rajallinen strategia
Perussuomalaiset tuntuvat yhä enemmän nojaavan kulttuurisotiin reaktiona kannatuksen laskuun. Tällä strategialla on lyhyellä aikavälillä saatu huomiota ja kannatusta, mutta pitkän aikavälin vaikutukset voivat olla vahingollisia. Kun keskiössä ovat kulttuuriset vastakkainasettelut, kuten "woke-kulttuurin" vastustaminen, jäävät poliittiset substanssikysymykset helposti varjoon. Moni saattaa aluksi samaistua puolueen ärtymykseen "turhiksi" koettuja trendejä kohtaan, mutta samalla jää kysymättä, miten nämä aiheet ratkaisevat esimerkiksi kasvavat elinkustannukset, köyhyyden tai julkisen sektorin ongelmat.
Trumpin aikakauden Yhdysvalloissa nähtiin, miten kulttuurivastakkainasetteluja voidaan käyttää kansan yhdistämiseen poliittisen agendan taakse. Samankaltaiset strategiat näkyvät Suomessa, mutta niihin liittyy merkittävä riski: mitä tapahtuu, kun lupaukset konkreettisista parannuksista jäävät lunastamatta? Kulttuurikiistat voivat kyllä luoda suuria otsikoita, mutta ne eivät tuo ruokaa pöytään eivätkä maksa laskuja.
Vasemmiston mahdollisuus haastaa narratiivi
Vasemmistolla olisi nyt hyvä mahdollisuus käyttää tilannetta edukseen. Perussuomalaisten ydinkannattajien turhautuminen näkyy jo: moni saattaa miettiä, ovatko arvokeskustelut todella tärkeämpiä kuin esimerkiksi sosiaaliturvan leikkaukset, joita juuri tämän "työväenpuolueen" kautta on hyväksytty. Näiden petettyjen odotusten esiin nostaminen voisi olla vasemmiston keino kääntää keskustelu takaisin talouteen ja yhteisiin intresseihin.
Olisi viisasta korostaa sitä, miten työväen ja pienituloisten etu ei toteudu kulttuurisodilla, vaan taloudellisten rakenteiden muuttamisella. Tämä edellyttäisi vasemmistolta rohkeaa ja selkeää viestintää siitä, että perimmäinen ongelma ei ole "erivärinen naapuri", vaan rakenteellinen epätasa-arvo.