Suomen terveydenhuollon haasteet ja poliittinen vastuu

Suomen terveydenhuoltojärjestelmä kohtaa monia haasteita, jotka vaativat kiihkottomia, mutta päättäväisiä poliittisia ratkaisuja. Viimeaikaiset keskustelut sote-uudistuksesta ja ministeri Kaisa Juuson roolista herättävät kysymyksiä hallituksen kyvykkyydestä hallinnoida terveydenhuoltoa tehokkaasti.

Valtiontalouden tiukentuessa paineet terveydenhuollon säästöihin kasvavat. On selvää, että jokainen hallitus joutuu tekemään vaikeita taloudellisia päätöksiä. Riikka Purran puolustus Kaisa Juusolle keskittyy siihen, että nykyinen hallitus on perinyt edeltäjältään haastavan sote-mallin. Tämä argumentti ei kuitenkaan ota huomioon, että jokaisen uuden hallituksen vastuulla on kohdata perittyjen ongelmien lisäksi myös uusien haasteiden ratkaiseminen.

Sote-palvelujen säästöt ovat herättäneet voimakasta kritiikkiä erityisesti niiden toteutustavan osalta. Hallitus on tehnyt arvovalinnan kohdistaa mittavat säästöt juuri sote-palveluihin. Säästökohteena ovat olleet pienet menot kuten sipsit ja keksit, kun taas sosiaalihuollon leikkaukset ovat olleet huomattavasti merkittävämpiä. Kritiikki keskittyy usein siihen, että nämä säästöt on tehty ilman perusteellisia vaikuttavuusarvioita. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, jossa lyhyen aikavälin taloudelliset hyödyt peittävät alleen pitkän aikavälin terveydelliset ja sosiaaliset kustannukset, mikä on verrattavissa täysmittaiseen kriisiin ilman selkeitä ratkaisuja näköpiirissä.

On tärkeää tunnustaa, että talouden tasapainottamiseen on muitakin keinoja kuin pelkät leikkaukset. Vuonna 2017 Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan monet valtion tuet saattavat olla tarpeettomia. Niiden leikkaaminen voisi vapauttaa huomattavia rahamääriä, jotka voitaisiin kohdentaa uudelleen tärkeämpiin kohteisiin, kuten terveydenhuoltoon.

Entisen hallituksen sote-malli on laajalti kritisoitu epäonnistuneeksi. Nykyisen hallituksen olisi pitänyt viipymättä tehdä tarvittavat muutokset, mutta tilanne näyttää toistaiseksi pysähtyneen. On esitetty ehdotuksia, kuten rahoituslakien uudelleenarviointi ja verotusoikeuden antaminen hyvinvointialueille, jotta ne voivat paremmin hallita omia resurssejaan. Hallituksen passiivisuus tässä tilanteessa herättää kysymyksiä sen sitoutumisesta tehokkaaseen ja oikeudenmukaiseen terveydenhuollon hallintaan.

Ministeri Kaisa Juuson asema tässä kontekstissa on huomionarvoinen. Hänen lausuntonsa ja toimintansa herättävät epäilyjä hänen kyvystään edistää terveydenhuollon etuja valtionhallinnossa. Poliittinen vastuu edellyttää kykyä navigoida monimutkaisessa ympäristössä ja tehdä päätöksiä, jotka ovat sekä taloudellisesti että sosiaalisesti kestäviä. Tässä yhteydessä onkin kysyttävä, onko ministeri Juuso oikea henkilö jatkamaan tehtävässään.

Kaiken kaikkiaan Suomen terveydenhuollon tulevaisuus on tasapainoilua taloudellisten realiteettien ja kansalaisten terveydenhuollon tarpeiden välillä. On välttämätöntä, että hallitus ei ainoastaan reagoi olemassa oleviin ongelmiin, vaan myös proaktiivisesti suunnittelee ja toteuttaa uudistuksia, jotka turvaavat terveydenhuollon palveluiden kestävyyden ja saatavuuden tulevaisuudessa.

Kiitos, kun luit blogipostauksen!