Tasapainon löytämisen etsintä: palveluasumisen kokeilu kolmeksi kuukaudeksi

Olen kärsinyt jo pidempään mielenterveyden haasteista, ja ne ovat alkaneet hallita elämääni yhä enemmän. Minulla on diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö, skitsoaffektiivinen häiriö ja vakava ahdistuneisuushäiriö, jotka yhdessä ovat tehneet arjesta välillä todella vaikeaa. Viimeisten viikkojen aikana tilanne on pahentunut entisestään. Olen alkanut kokea harhoja – näkö- ja kuuloharhoja, jotka ilmestyvät yllättäen usein silloin kun olen yksin kotona. Samalla pelkotilat ovat voimistuneet ja ne saavat minut tuntemaan itseni todella avuttomaksi. Nämä kokemukset ovat vieneet paljon voimia, ja yksin oleminen on muuttunut ahdistavaksi ja pelottavaksi.

Näiden harhojen lisäksi minua huolestuttaa yksi suuri asia: mitä tapahtuu niiden jälkeen? Pelkään, että harhat ovat vain alkusoittoa. Yleensä, kun olen tässä tilassa, en voi olla ajattelematta sitä, että kohta voisi seurata jokin toinen mielialan ääripää. Tällaisessa tilanteessa tuntuu kuin olisin aina kahden vaarallisen kuilun välissä – mania ja masennus vaanivat molemmat lähellä. Olen kokenut aiemmin sekä manian että syvän masennuksen, ja molemmat vievät elämästäni sen vähäisenkin tasapainon, mitä olen joskus saanut rakennettua.

Tällä hetkellä pelkään eniten manian puhkeamista. Se voi tuntua aluksi energisoivalta ja jopa hyvältä, mutta kokemukseni mukaan se aina kääntyy hallitsemattomaksi. Mania on kuin vuoristorata, joka kiihtyy vauhdilla eikä sitä voi pysäyttää. Lopulta se johtaa suuriin virheisiin, ihmissuhteiden kariutumiseen ja väsymykseen, joka iskee jälkikäteen valtavana masennuksena. Olen myös huolissani siitä, että harhojen jälkeen saattaisi alkaa masennusjakso, joka vie minut syvään toivottomuuteen. Masennuksessa tuntuu usein siltä kuin mikään ei enää merkitsisi mitään, ja yksinkertaisetkin asiat kuten nouseminen sängystä muuttuvat ylivoimaisiksi.

Palveluasumisen kokeilu – askel kohti tasapainoa

Nykyisessä tilanteessa minulle on ehdotettu ympärivuorokautisen palveluasumisen kokeilua kolmeksi kuukaudeksi. Tämä ehdotus herätti minussa monenlaisia tunteita. Toisaalta pelkään, mitä se tarkoittaa, mutta toisaalta se myös herättää toivoa siitä, että vihdoin voisin löytää keinon päästä takaisin tasapainoon. Tärkeää on, että kokeilu ei tarkoittaisi kotini menettämistä vaan tämä olisi tilapäinen ratkaisu, jonka tarkoituksena on auttaa minua itsenäistymään ja elämään turvallisemmin omassa kodissani.

Yksin kotona oleminen on nykyään todella vaikeaa. Harhat ja pelkotilat tekevät arkisista asioista lähes mahdottomia. Ahdistus kasvaa joka kerta, kun ovet ja ikkunat ovat suljettuina ja tunnen itseni eristäytyneeksi. Yritän löytää mielekästä tekemistä, mutta usein tuntuu, että pelot hallitsevat mieltäni ja voin vain odottaa seuraavaa ahdistuskohtausta tai harhaa. Pahimpina hetkinä olen lamaantunut pelon keskellä, enkä kykene tekemään mitään. Tämä on johtanut siihen, että olen valmis kokeilemaan palveluasumista ratkaisuna.

Palveluasumisen kokeilu tarjoaisi mahdollisuuden saada tukea silloin kun sitä eniten tarvitsen. Henkilökunta olisi paikalla ympärivuorokautisesti, mikä antaisi minulle turvaa. Se tarkoittaisi, että jos harhat tai pelot iskevät, apu olisi aina lähellä. Tämä voisi auttaa minua käsittelemään ahdistusta ja harhoja ilman pelkoa siitä, että tilanne karkaa täysin hallinnasta. Kokeilun aikana minun olisi tarkoitus opetella uusia keinoja elää ja hallita mielenterveyden haasteitani, jotta voisin palata takaisin kotiin ja elää itsenäisemmin.

Kohti vakaampaa tulevaisuutta

Vaikka palveluasumisen kokeilu aluksi tuntui pelottavalta ajatukselta, olen alkanut nähdä sen mahdollisuutena löytää jälleen tasapaino. En halua, että harhat ja pelot hallitsevat minua loputtomiin. Tärkeintä on saada apua ennen kuin tilanne pahenee ja joku uusi episodi, kuten mania tai masennus, ottaa vallan. Kokeilu tarjoaa minulle tilaisuuden opetella uusia taitoja ja löytää mielekästä tekemistä, joka auttaa minua pitämään mieleni tasapainossa ja mahdollisesti estämään mielialan ääripäiden puhkeamisen.

Tavoitteenani on, että kolmen kuukauden jälkeen olisin itsenäisempi ja kykenisin elämään kotonani ilman jatkuvaa pelkoa tai harhojen ja mielialanvaihtelujen hallintaa. Minun täytyy löytää keinot käsitellä arkea turvallisessa ympäristössä, ja uskon, että tämä kokeilu voi olla juuri se askel, jota tarvitsen vakaampaan tulevaisuuteen. Tiedän, että tie ei ole helppo, mutta olen valmis ottamaan sen ensimmäisen askeleen.