Terveydenhuollon leikkaukset Suomessa – mitä seurauksia palveluiden heikentämisellä on?

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) on ilmoittanut merkittävistä henkilöstövähennyksistä, joiden seurauksena 800 työntekijää on vaarassa menettää työnsä. Tämä herättää huolen siitä, miten jo valmiiksi kuormitetut sairaanhoitopalvelut kykenevät vastaamaan alueen asukkaiden tarpeisiin. Samaan aikaan perusterveydenhuollon hoitotakuun ehtoja ollaan lieventämässä, ja hoitoon pääsyä koskevaa takarajaa ollaan pidentämässä kolmeen kuukauteen. Tämä muutos vaikeuttaa potilaiden pääsyä ajoissa tarvitsemaansa hoitoon ja voi lisätä sairauksien kroonistumisen riskiä.

Leikkaukset eivät rajoitu vain sairaaloihin. Vanhuspalvelut ja lastensuojelu, jotka ovat jo ennestään resurssipulan ja työvoimavaikeuksien kanssa kamppailevia sektoreita, joutuvat kohtaamaan entistä tiukempia budjettirajoituksia. Etelä-Karjalan hyvinvointialue on arvioinut, että taloudellisen tasapainon saavuttaminen saattaa edellyttää jopa 40 prosenttia henkilöstön irtisanomisia. Tämä on äärimmäinen skenaario, joka toisi mukanaan vakavia seurauksia alueen palvelujen laadulle ja saatavuudelle.

Samalla kun julkinen sektori joutuu kiristämään vyötään, yksityisille terveysyrityksille ohjataan merkittäviä summia veronmaksajien rahoja. Yksityisen sektorin voitot kasvavat, vaikka julkiset palvelut ovat monilla alueilla jo kriisissä. Tämä asetelma on saanut osakseen laajaa kritiikkiä. Monet kokevat, että kyseessä on pikemminkin suuryritysten taloudellinen tukeminen kuin aidosti kestävä terveydenhuoltojärjestelmän uudistaminen. On perusteltua kysyä, onko nykyinen kehityssuunta pitkän aikavälin yhteiskunnallisen edun mukainen.

Useat poliittiset toimijat ovat ehdottaneet vaihtoehtoisia ratkaisuja tilanteen parantamiseksi. Esimerkiksi Vasemmistoliitto on esittänyt, että yksityisen hoidon Kela-korvauksiin suunniteltuja 500 miljoonan euron lisäyksiä tulisi perua. Nämä varat voitaisiin sen sijaan suunnata julkisten palvelujen kehittämiseen, kuten omalääkärimallin luomiseen ja perusterveydenhuollon resurssien parantamiseen. Lisäksi vuokratyövoiman ja ulkoistettujen palvelujen kustannuksia tulisi hallita paremmin, jotta julkiset varat kohdentuisivat tehokkaammin.

On myös ehdotettu, että terveysmarkkinoiden keskittymiseen ja yksityisten terveysyritysten hinnoittelukäytäntöihin puututtaisiin tiukemmin. Tämä voisi vähentää terveysalan monopoleja ja tuoda lisää kilpailua, mikä voisi laskea kustannuksia. Samalla olisi tärkeää varmistaa, että julkinen sektori säilyttää keskeisen roolinsa palvelujen tuottamisessa. Julkisten palvelujen alasajo ei ole ratkaisu, sillä kestävä terveydenhuoltojärjestelmä vaatii sekä taloudellista että inhimillistä näkökulmaa.

Nykyisen kehityssuunnan suurin ongelma on sen lyhytnäköisyys. Leikkaukset voivat tuoda hetkellistä helpotusta budjettiin, mutta pitkällä aikavälillä ne uhkaavat lisätä terveydenhuollon kustannuksia. Ennaltaehkäisevä työ ja nopea pääsy hoitoon ovat ratkaisevia, jotta vakavampia ja kalliimpia ongelmia ei pääse syntymään. Jos palvelut heikkenevät ja hoitoon pääsy viivästyy, tämä voi kasvattaa terveyseroja ja lisätä yhteiskunnallista epätasa-arvoa.

Nykyhetkessä olisi syytä pysähtyä miettimään, mihin suuntaan suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on menossa. Kyse ei ole vain numeroista budjettikirjassa, vaan ihmisten terveydestä, hyvinvoinnista ja perusturvallisuudesta. Suomessa on mahdollista rakentaa järjestelmä, joka on sekä taloudellisesti että inhimillisesti kestävä – mutta tämä vaatii poliittista tahtoa ja rohkeutta tehdä toisin.