Yhteistoimintalain uudistus: Säästöjä yrityksille vai heikennyksiä työntekijöille?

Hallitus on tuonut esiin esityksen yhteistoimintalain muuttamisesta ja sen keskeisenä tavoitteena on väitetty olevan hallinnollisen taakan keventäminen yrityksiltä. Esityksen mukaan muutoksilla säästettäisiin yrityksiltä 33 miljoonaa euroa, mutta tarkempi tarkastelu paljastaa, että valtaosa tästä summasta muodostuu työntekijöiden aseman ja toimeentulon heikentämisestä. Kyse ei siis ole vain hallinnollisten prosessien yksinkertaistamisesta, vaan leikkauksista, jotka kohdistuvat suoraan irtisanottavien työntekijöiden palkkoihin.

Esityksen keskeinen osa on yhteistoimintalain soveltamisalarajan nostaminen ja muutosneuvotteluiden keston lyhentäminen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhteistoimintalaki ei enää koskisi alle 50 henkilöä työllistäviä yrityksiä ja irtisanominen nopeutuisi huomattavasti. Tämä muutos on ongelmallinen erityisesti siksi, että pienemmissä yrityksissä henkilöstön vaikutusmahdollisuudet ovat jo ennestään rajalliset ja lain soveltamisen ulkopuolelle jääminen heikentää entisestään työntekijöiden asemaa. Muutosneuvotteluiden lyhentäminen puolestaan mahdollistaa nopeammat irtisanomiset, mikä näkyy työntekijöiden toimeentulossa palkanmaksun päättyessä nopeasti.

Hallitus on perustellut esitystä tarpeella parantaa yritysten kilpailukykyä ja vähentää hallinnollista byrokratiaa. On kuitenkin huomionarvoista, että säästöjä syntyy pääosin työvoimakustannusten leikkaamisesta. Työministerin esittämät luvut perustuvat arvioon, jonka mukaan irtisanottavien työntekijöiden palkkakustannuksia leikattaisiin 24 miljoonalla eurolla. Tämä herättää kysymyksen, onko kyseessä aidosti tehokkuutta lisäävä uudistus vai vain keino siirtää taloudellista painetta työntekijöiden harteille.

Lisäksi esityksen vaikutukset ulottuvat pidemmälle kuin pelkästään yksittäisten työntekijöiden toimeentuloon. Irtisanottavien palkanmaksun loppuminen lähes välittömästi lisää taloudellista epävarmuutta sekä irtisanottaville että heidän perheilleen. Tämä voi johtaa velkaantumiseen ja muihin taloudellisiin ongelmiin, jotka heikentävät yksilöiden hyvinvointia ja luottamusta työelämän oikeudenmukaisuuteen. Samalla yhteiskunnan tukijärjestelmän paine kasvaa, kun yhä useampi joutuu turvautumaan työttömyysturvaan ja muihin sosiaalietuuksiin. Tämä herättää kysymyksen siitä, saavutetaanko tällaisilla heikennyksillä aidosti kansantaloudellisia hyötyjä vai siirretäänkö kustannuksia vain toisaalle.

Hallituksen linja työllisyyden edistämisessä on ollut johdonmukainen, mutta monille herättää huolta se, että toimet keskittyvät lähes poikkeuksetta työntekijöiden aseman heikentämiseen. Aiemmin hallitus on muun muassa lisännyt työttömyysturvan omavastuupäiviä ja tehnyt leikkauksia, jotka vaikeuttavat työttömien toimeentuloa. Nyt esitetyt muutokset vievät tätä linjaa entistä pidemmälle. Työelämän laatua ja työntekijöiden oikeuksia koskevat heikennykset eivät kuitenkaan luo kestävää pohjaa työllisyyden tai tuottavuuden paranemiselle. On huomionarvoista, että Ruotsissa, johon Suomea usein verrataan, on ymmärretty henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien tärkeys osana työelämän laatua ja tuottavuutta. Suomessa tämä näkökulma näyttää jäävän taka-alalle.

Työelämän uudistuksissa olisi tärkeää huomioida paitsi yritysten tarpeet myös työntekijöiden oikeudet ja työelämän yleinen laatu. Hyvinvoivat työntekijät ovat keskeinen osa toimivaa ja tuottavaa työelämää, ja henkilöstön vaikutusmahdollisuuksien vähentäminen tai irtisanomisten helpottaminen ei pitkällä aikavälillä tue tätä tavoitetta. Hallituksen nykyiset esitykset vaikuttavat kuitenkin vievän kehitystä suuntaan, jossa lyhyen aikavälin säästöjä tavoitellaan pitkän aikavälin kustannusten kustannuksella. Työelämän laadun ja oikeudenmukaisuuden tulisi olla keskiössä, kun pohditaan uudistuksia, jotka koskettavat tuhansia ihmisiä.